A. Karjalainen 28.3.2002: Die Rebelsin uusi live-julkaisu sisältää lopputalven 2002 legendaarisen Suomenlinnan keikan. Die Rebels onnistuu vangitsemaan soundiinsa talvisen Suomenlinnan lohduttomuuden, mutta myös sen vanhan kulttuuritaustan, unohtamatta kuitenkaan nykymusiikin uusimpia suuntauksia. Eli vanha sanonta "kun toiselle kumartaa toiselle pyllistää" ei pidä Die Rebelsin kohdalla paikkansa. Kriitikko yllättyi soundimaailman raikkaudesta ja nihilismin rasvatyynen pinnan alta pilkottavasta positiivisuudesta. EKA-market-tyyliset, leluiset synasoundit olivat selvästi velkaa lama-suomelle, mutta miksipäs eivät paikoittain myös kultaisen 60-luvun seksiä tihkuville hammond-soundeille. Paikkoittaiset viittaukset nyt jo vanhahtavaan e-huuruiseen teknokulttuuriin käännettiin keikan aikana tyylikkäästi e-miksitahansa (e-kauppa). Yhtyeellä oli havaittavissa keikan loppua kohden hienoista keikkaväsymystä, ilmeisesti merimatka Suomenlinnaan on tässäkin tapauksessa vaatinut veronsa. Kaiken kaikkiaan julkaisu on kuitenkin virkistävä kokonaisuus ja jäämme toimituksessa odottamaan DVD-julkaisua.